Jos suurvalta olisi ihminen

Ellen väärin muista, Hannu Taanila on sanonut sata vuotta sitten julkaistua Tietosanakirjaa kaiken sivistyksen lähteeksi, joka kaikkien rakastavien vanhempien tulisi hankkia lapsilleen.

Mitä asioihin tulee, olen samaa mieltä. Mitä taas asenteisiin, kaiken sivistyksen pohja on empatia. Kyky ja tahto asettua toisen asemaan.

Hakusana ”suurvalta” on aikanaan jäänyt minua kaihertamaan. Tietosanakirja selittää suurvallan näin: ”Tätä nimitystä käytetään niistä valtioista, jotka kulloinkin ovat johtavassa asemassa, joilla on niin suuret valtakeinot, että ne voivat vaatia ja muiden valtioiden puolelta saada tunnustetuksi itselleen oikeuden ottaa osaa kansainvälisten asiain järjestelyyn.”

Suurvaltana olemisen idis ei siis ole koossa tai voimassa vaan halussa sekaantua. Kun valtakeinot ovat suuret, itselle vaadittua oikeutta eivät valtakeinoiltaan pienemmät voi kovin kummoisesti kiistää.

J.K.Paasikivi opetti, ettei Kreml ole raastupa. Suurvallalta ei ole saatavissa yleisen oikeustajun mukaista oikeutta. Ei niin, jos Tietosanakirja on oikeassa. Ja onhan se.

Suurvaltasuuhun sopiva iskulause ”Our country, right or wrong” on puolestaan anglosaksista kieltä. Vaikka kommodori Stephen Decatur tuskin tarkoitti sitä tunnustautumiseksi omavaltaiseen oikeudenottoon, sillä tavoin sitä on yhtä kaikki alusta alkaen tulkittu. Jotkut myötäsukaisesti ja toiset vastakarvaan. Mark Twain piti täysin mielettömänä opettaa tällaista ajatusta kansakuntansa nuorisolle.

Kun suurvallan identiteetille on ominaista ”ottaa osaa kansainvälisten asiain järjestelyyn”, se ei viihdy tontillaan. Se alkaa potea identiteettikriisiä ja epäillä, tunnistetaanko sen valtakeinot ja tunnustetaanko sen arvovalta. Itsestään epävarman suurvallan naapuruus on nykykielellä ”haastavaa”.

Suurvallan arvovalta on tapana ottaa annettuna – kun sillä on ne suuret valtakeinot. Silti tekee mieli tehdä jokunen sivuhuomautus. Suurvalloissa kun kaikitenkin kuvitellaan arvovallasta enemmän kuin kuvitella sopii.

Jos suurvalta olisi ihminen, se olisi naapurin iso ja vahva mies, yleensä ihan tavallinen. Äkkiarvaamatta hän kuitenkin kiihottaisi itsensä uhoon, huitoisi nyrkeillään ja kaatelisi aitoja. Lähiympäristössä oltaisiin aina hiukan varuillaan, puhuttaisiin sovittelevasti ja käyttäydyttäisiin kohteliaasti.

Olisiko naapurin äijällä arvovaltaa, kunnioitettaisiinko häntä? Päinvastoin. Häntä kartettaisiin ja pelättäisiinkin. Mutta yhtä aikaa pudisteltaisiin päätä ja säälittäisiin. Luultavasti myös halveksittaisiin tai jopa vihattaisiinkin.

No, suurvalta ei ole ihminen. Mutta ei se myöskään ole kone, vaan kaikesta suurvallan toiminnasta, reagoinnista ja identiteetinrakennuksesta vastaavat ihmiset. Siksi myös Twainin tokaisu on paikallaan: voidaan tavoitella toisenkinlaista itseymmärrystä.

Suurvalta-hakusana on Tietosanakirjassa aakkostettu ”suuruudenhulluuden” ja ”suurvaltain sodan” väliin. Sosiaalipatologiaa työstänyt psykiatri Martti Siirala kehitti teorian, jonka mukaan yhteisöt – jopa kansakunnat – voivat kärsiä samantapaisista sairauksista kuin yksilötkin.

Jos Tietosanakirjan kuvaus suurvallasta onkin enemmän diagnoosi kuin määritelmä, se saa miettimään parannuskeinoja eikä vain sietämistä. Ehkä lääke on sivistyksessä ja sen sinnikkäässä edistämisessä. Empatia, taju toisen kansakunnan ja valtion perustavanlaatuisesta samankaltaisuudesta omaan nähden, kyseenalaistaa tervehdyttävästi ”oikeuden ottaa osaa kansainvälisten asiain järjestelyyn”.