Kolumni, Turun Sanomat

Pariisin yliopiston professorin mukaan Jumalaa pilkattaessa häntä ylistetään. Aivan viimeaikaisiin keskusteluihin hän ei kuitenkaan kantaa ottanut. Dominikaaneihin kuulunut mestari Eckhart toimi veljistönsä merkittävissä johtotehtävissä 1300-luvulla.

Eckhartin lausahdus on sikälikin kiinnostava, että hän oli teologiassaan hyödyntänyt myös juutalaisen Maimonideen (1135–1204) sekä muslimifilosofien Ibn Sinan (980–1037) ja Ibn Rushin (1126–1198) ideoita.

Jumalan ylistäminen pilkkaamalla oli silti sen verran omituinen ajatus, että lausahdus oli yksi niistä 17:stä, jotka kirjoittajan kuoleman jälkeen todettiin harhaoppisiksi.

Nyt 700 vuotta myöhemmin on helpompi ymmärtää, mitä Eckhart ajoi takaa. Meillä ei ole mitään konstia erottaa Jumalaa koskevia mielikuvia itse Jumalasta. Mielikuvamme ovat myös alttiita muuntumaan oman mielemme mukaisiksi. Mielikuvitus ja mielihalut tuottavat mielivaltaista Jumala-kuvittelua. Seuraava askel on Jumala-kuvitelmiin perustuva mielivalta.

Eckhart yrittänee sanoa, että riski tulla pilkanneeksi oikeaa Jumalaa on aika pieni. Pilkka tavoittaa vain jumalakuvan, joka on parhaimmillaankin sinnepäinen ja pahimmillaan pahasti vääristynyt. Oman jumalakuvansa pitäminen täydellisenä totuutena Jumalasta taas saa varmasti kumartamaan epäjumalankuvaa. Silloin ei ainakaan Jumalaa ylistetä.

Suomalainen keskustelu jumalanpilkasta hipaisee hiukkasen Eckartin fundeerauksia, vaikka onkin toki sitä latteampaa. Monikin väittää, ettei Jumalaa voi pilkata. Ivan ja halveksunnan akti ei ikään kuin ulotu kohteeseensa. Enintään se osuu uskonnollisiin uskomuksiin ja uskonnolliseen käyttäytymiseen. Niitä ei kylläkään tavata pilkata Jumalan ylistämiseksi vaan niihin sitoutuneiden opettamiseksi tai nöyryyttämiseksi.

Mutta jos pilkka ei yllä Jumalaan, miksi ylistys sitten ulottuisi? Ja voikohan Jumalaa sitten edes rukoillakaan vai onko hän kaiken juttelun, puheen ja ilmaisun tavoittamattomissa?

Juutalaisuudessa, kristinuskossa ja islamissa ei tyypillisesti kyseenalaisteta, että Jumalaa voi – ja tulee – rukoilla ja että häntä voi – ja on asiallista – ylistää. Ranskalainen kirjailija Georges Bernanos tuo kuitenkin Maalaispapin päiväkirjassa esiin kristillisen ajattelun ja kokemuksen erityispiirteen.

Maalaispappi toteaa seurakuntalaiselleen: ”Jos Jumala olisi pakanoiden tai filosofien Jumala, voisi hän paeta mahdollisimman korkealle taivaaseen ja meidän kurjuutemme suistaisi hänet alas sieltä. Mutta te tiedätte, että hän on tullut meitä vastaan. Voitte puida hänelle nyrkkiä, sylkeä häntä kasvoihin, ruoskia häntä ja lopuksi naulata hänet ristille, se ei merkitse mitään. Se on jo tapahtunut, tyttäreni.”

Olisi kuitenkin jotenkin erityisen kornia ja raukkamaista pilkata pilkattua. Tervevaistoinen kokee, että vaikka ironia voisikin pilkkoa kaiken muun, tätä kärsimystä ei.

Ranskan joukkomurhien jälkeisessä keskustelussa on sananvapauden nimissä esitetty, että koska uskontoon liittyy valtaa, myös sitä on voitava ivata. Sananvapaudesta ei kuitenkaan seuraa häpäisyvelvollisuus, ei myöskään jatkuva rajojen testaamisen velvoite.

Uskonnon paikka on niin syvällä ihmisen identiteetissä, ettei sen ydintä voi pilkata samalla mitätöimättä ja halveksumatta häntä itseään. Todennäköisemmin iva osuu muutoinkin heikoilla olevien maahanmuuttajien tai ihan vain kilttien kotoperäisten kirkossakävijöiden naamaan kuin vallantäyteisten ja sekopäisten johtajien nilkkaan. Leikinlasku on asia erikseen.