Kolumni, Satakunnan Kansa

Pari vuotta sitten minut kutsuttiin käymään Islam Expossa Helsingissä. Minulla oli piispanpaita päällä ja risti kaulassa. Kiertelin ja juttelin.

Yhdessä kohdin yllätyin. Ystävällinen nuori saudirouva alkoi suositella minulle Koraania pyhäksi kirjaksi ja islamia omaksi uskonnoksi. Olin sekä huvittunut että vaivaantunut.

Huvittavaa oli havaita, että tyyli oli kovin tuttu: ihan samalla tavalla minulle on tarjottu jehovantodistajien oppia. On minua koetettu evankelioida omaankin uskooni samaan tapaan. Tilannetajun puute vaivaannutti: ehkei pappia tai piispaa kannattaisi kohdata mahdollisena uskonnonvaihtajana.

Kristinusko ja islam ovat lähetysuskontoja, niin myös moni muu. Silti myös muslimit ja kristityt voivat olla kanssakäymisissä niin keskenään kuin muidenkin kanssa odottamatta uskonnollisia muutoksia.

Helmikuun ensimmäiset seitsemän päivää ovat muutaman vuoden ajan olleet YK:n Interfaith Harmony Week. Yleiskokous hyväksyi syksyllä 2010 Jordanian kuninkaan Abdullah II:n asiasta tekemän aloitteen yksimielisesti.

Aloitteen taustalla oli kristittyjen ja muslimien välinen yhteinen työskentely. YK:n julistuksen ensimmäinen kohta toteaakin, että ”keskinäinen ymmärrys ja uskontojen välinen dialogi rakentavat tärkeää ulottuvuutta rauhan kulttuurissa”.

Sekä sanat ”interfaith” että ”harmony” kääntyvät suomeen vähän kankeasti. Viikon suomalaiseksi nimeksi on tullut vähän selittelevä ”uskontojen ja katsomusten yhteisymmärryksen viikko”. Käytännössä se on jo lyhentynyt ”yhteisymmärrysviikoksi”.

Uskontojen sisällöistä ei yhteistä ymmärrystä yritetä löytää – ei niitä yritetä ”harmonisoida”. Vielä vähemmän tähdätään siihen, että eri uskontojen katsottaisiin heijastavan samaa korkeampaa todellisuutta, joskin vajavaisesti: ”interfaith” ei tarkoita putoamista uskontojen väliin tai pyrkimystä niiden taakse.

Se yhteisymmärrys, jota ensi viikolla halutaan ruokkia, on yhteistä ymmärrystä yhteiskuntarauhasta ja rauhan kulttuurista ylipäätään. Maahanmuutto lisää uskontojen välisen rauhallisen ja kunnioittavan kanssakäymisen tarvetta. Suomesta on jo hyvän aikaa sitten tullut monikulttuurinen maa.

Parhaat konstit epäluuloa, kyräilyä ja vihanpitoa vastaan ovat tutustuminen ja kultaisen säännön noudattaminen.

Jeesus opetti kultaista sääntöä muodossa ”kaikki, minkä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille”. Mitä itse toivoisit, jos olisit toisen asemassa? Kovin samanlaisia ovat ihmisten tarpeet ja toiveet. Mitä paremmin tutustuu, sitä ilmeisemmäksi se käy.

Ystävällinen saudirouva hiukan huvitti ja vähän vaivaannutti – kokemukseni on, että yleensä uskontojen kohtaaminen virkistää tai voimistaa. Juuri viime viikolla keskustelin USKOT-foorumin hallituksessa myös muiden kuin juutalaisten, kristittyjen ja muslimien saamisesta mukaan. Osallistuin holokaustin muistojuhlaan. Luin uunituoretta Marrakechin julistusta, jossa korkeat muslimijohtajat vetoavat uskonnollisten vähemmistöjen suojelemiseksi muslimimaissa.

Yksi harmoniaviikko vuodessa ei ole kaikki, mitä tarvitaan tai mitä jo on. Se on kuitenkin hyvä osa mutkatonta yhteiselämää.