Kolumni, Kotimaa -lehti nr. 5/14

Valtiovarainministeri Jutta Urpilainen saattoi lukaista väärin, kun hän kutsui katolisen ja ortodoksisen piispan ja luterilaisen arkkipiispan keskustelemaan talousetiikasta juuri ekumeenisella rukousviikolla. Tai sitten ei. Oikoumene tarkoittaa koko asuttua maanpiiriä ja globaalitaloudessahan tässä eletään.

Metropoliitta Ambrosiuksen mukaan ”valtiovarainministeriöllä menee kyllä jo aika huonosti, kun piispatkin kutsutaan auttamaan”. Ei piispojen olekaan syytä antaa yksinkertaistavia ja hyveellisiä lausuntoja monimutkaisista ongelmista, joita he eivät sen kummemmin tunne. Rahatalouden etiikassa saattaa kuitenkin piillä muuan teologisesti erityisen kiinnostava ja jopa keskeinen piirre.

Elinkeinoelämän valtuuskunnan sanavalmis johtaja Matti Apunen suomi viime vuoden lopuksi kirkollisia vaikuttajia ”saarnatuolista karkaavista sammakoista”. Sellaisina hän piti etenkin viittauksia siihen, että rikkaat olisivat jotenkin kovasydämisempiä kuin ihmiset yleensä ja haluttomampia auttamaan muita.

Apusen kolumnia kommentoi tiedetoimittaja Jani Kaaro. Hän esitteli useita tutkimuksia, joiden mukaan – kas vain – ”rahamoodissa” ihmiset tosiaankin piittaavat toisista vähemmän. Kysymys ei kuitenkaan ole vain rikkaista, vaan keistä tahansa, jotka kuinkakin tilapäisesti voimaantuvat rahasta. ”He tuntevat olevansa omavaraisia eivätkä tunne tarvetta ottaa muita ihmisiä huomioon.”

Ekumeenisesti tämä on kutkuttavaa, koska samaa on kuvattu Aamoksesta Jeesukseen. Edellinen röykyttää norsunluusohvilla loikoilevia ”Samarian vuorten itsevarmoja asukkaita”. Jälkimmäinen kertoo köyhästä Lasaruksesta ja rikkaasta miehestä, jonka elämä oli ”päivästä päivään pelkkää ylellisyyttä ja juhlaa”.

Kummassakin tapauksessa rikkaus ilmiselvästi katkaisi kokemuksellisen yhteyden muihin. Kaaron selostamissa kokeissa ja tutkimuksissa havaittiin, kuinka kiertyminen omaan maailmaan tapahtuu. ”Kun meille annetaan jokin etuoikeus, mielemme selittää muutamassa minuutissa, että sitä ei meille itse asiassa lahjoitettu, vaan ansaitsimme sen omalla erinomaisuudellamme.”

Pidän pöljänä ajatusta, että rikkaat olisivat eettisesti muiden alapuolella, että taloudellinen yläluokka olisi moraalista pohjasakkaa. Ei tässä siitä ole kysymys. Vaan siitä, että jokainen on luonnostaan altis itseriittoisuuteen ja ylemmyyteen, kunhan vain saa siihen mahdollisuuden.

En usko, että pointti on pelkästään raha. Valta ja kaikenlaiset ihailumoodit toimivat samoin. Eikä tarvitse olla kummoinenkaan jumaluusoppinut osatakseen sanoa, mistä puhutaan kun puhutaan itseensä käpertymistä, omavoimaisuudesta ja lähimmäisten hylkimisestä. Olennaista vain on muistaa, että toisten synnit ovat ihan ylimainostettuja, ja katsoa itse eteensä.