Kolumni, Kirkko ja me -lehti 4/2012

Facebook-kaverini linkitti kolumniin, jota piti hyvänä. Sen loppunousun mukaan ’lapsilähtöisyys on hyvä juttu, kunhan ei unohdeta aikuisia, joiden hyvinvointi on lasten elinehto’. Ei kolumni aivan tasapainoton ollut, mutta otsikko kyllä kertoi, mikä tekijää eniten huolestutti: ’Ahdistaako lapsilähtöisyys aikuiset ja yhteiskunnan?’

Omasta puolestani epäilen jutun olevan saman verran pielessä kuin sen otsikonkin, kielineen päivineen. Minusta pitäisi kirjoittaa ’ahdistaa jotakin’ eikä ’ahdistaa jonkin’. Siis ’aikuisia ja yhteiskuntaa’. Mutta ehkä kirjoittajan mielestä ahdistus on niin totaalista ja kattavaa, että se pitää ilmaista noin.

Kolumnin huipentuma muistuttaa taloudellista tihkumisteoriaa, jonka mukaan rikkaiden rikastuminen ja sen takia myös kevyt verottaminen olisi köyhille hyväksi. Varallisuuden kertyessä se alkaa valua koko yhteiskuntaan; ’köyhistä huolehtiminen on hyvä juttu, kunhan ei unohdeta rikkaita, joiden hyvinvointi on köyhien elinehto’.

Voidaan toki ajatella, että lasten hyvinvoinnin suhteen ollaan kuin lentokoneessa, jonka matkustamon paine äkkiä katoaa. Joka lennon alussahan meille on opetettu, että aikuisen tulee ensin auttaa itseään voidakseen auttaa lasta. Mutta voidaan ajatella toisinkin.

Niin kuin vaikka siten, että vahvempien kyvystä huolehtia itse itsestään ei juuri tarvitse huolehtia. En ole yhtään varma siitäkään, että viime vuosikymmeninä yleistynyt rakkauden kaksoiskäskyn selittäminen rakkauden kolmoiskäskyksi on erityisen oivaltavaa. Siis sillä tavoin, että kun lähimmäistä käsketään rakastamaan kuin itseään, myös itseä käskettäisiin rakastamaan. Epätervettä itsehalveksuntaa kyllä on, mutta useimmat osaavat etsiä omaa hyväänsä käskemättäkin.

Lapset muuttavat aikuisten elämän radikaalisti. Muistan esikoisemme synnyttyä kuvanneeni sitä jotenkin tähän tapaan: ’Lapsi muuttaa elämää niin rajusti, ettei sitä kestäisi – ellei se lapsi olisi siinä.’ Monet asiat käyvät hankaliksi, jokin aikuiskiva jopa mahdottomaksi. Lapsi ei silti ole aikuisen hyvinvointi-, urakehitys- ja viihdetaseen kuluerä, vaan ihminen ja ihme.

Tältä istumalta en tihkumisteoriaan luota: että ensiksi pitäisi keskittyä vahvempiin ja vanhempiin.