Kolumni, Maaseudun Tulevaisuus

Ystäväni Paavo Kettunen vihittiin äskettäin Unkarissa teologian kunniatohtoriksi. Vitsi on siinä, että Itä-Suomen yliopistossa professorina toiminut Kettunen on erityisesti tutkinut häpeää ja sen kokemusta kristillisen uskon ilmiönä. Häpeä ja kunnia ovat vastapari.

Kettusen keskeinen huomio on, ettei rippi pure häpeään. Synninpäästö päästää syyllisyydestä, mutta häpeä on jotakin muuta. Lähellä toisiaan ne kyllä ovat: synti ja häpeä rinnastuvat monessa muussakin kielessä kuin suomessa. Synd och skam, sin and shame!

Siihen aikaan, kun Joonas Kokkonen sävelsi oopperansa Viimeiset kiusaukset, olin kovin nuori. Silloin minua jotenkin häiritsi, ettei Paavo Ruotsalaisen mielivirsi puhunut mitään synnistä ja syyllisyydestä. ”Sinuhun turvaan Jumala, mua häpeästä säästä.”

Enää aikoihin ei ole häirinnyt. Häpeä kuvaa hyvin sitä ihmisen kokemusta, että melkein kaikki hänen minässään tuntuu olevan väärin. Siltä kokemukselta ja todellisuudelta kun säästyisi.

Aina pitkäperjantaisin me olemme syystäkin kuulleet, kuinka Kristus kantoi ristillä meidän syntimme ja syyllisyytemme. Kun hän nääntyy kuolemaan ”puolestamme hyljättynä, pilkattuna, syljettynä” (VK 68:3), hän kantaa häväistynä myös kaiken häpeän. Se pitäisi kuulla useamminkin. Nyt tarvitaan Vapahtajaa häpeästä.

Varhaiskantaisissa yhteisöissä toiset päättivät toisten häpeästä. Englannin ”shame on you” on kuvaava sanonta: häpeä voitiin ripustaa toisen päälle samaan tapaan kuin joku voi yhä edelleen ripustaa kunniamerkin toisen rintapieleen.

Nyt häpeä hiipii salakavalammin. Vertailu on päänsisäistä. Eivät minua muut häpäise siitä, etten jaksa ja etten pysty. Itseäni se hävettää.

Kristillisen uskon peruskummallisuus on siinä, että Kristus voitti kaikenmoiset turmiovallat jättäytymällä niiden uhriksi. Ristillä roikkuu kaiken arvokkuuteensa menettänyt ihmisraunio: hän samastuu meidän häpeäämme äärtä ja reunaa myöten.

Pääsiäisenä sitten nähdään, kuinka käy. Viaton kärsimys, syyttä suotta kannettu syyllisyys ja ansaitsematon häpeä nousevat ylös ja armoihin. Ja me siinä mukana.