kuva Nousiaisten seurakunnan vanhoista kirkonkirjoista
Kolumni Maaseudun tulevaisuudessa 28.2.2020

Syys-, huhti-, kesä-, marraskuussa on päivää kolmekymmentä. Kahdeksankolmatta helmikuussa, muissa yksineljättä.

Topeliuksen Luonnonkirjan runo on edelleen hyvä muistiloru. Kunhan vain tajuaa, että kahdeksankolmatta on 28 ja yksineljättä 31.

Jos joku on tarkoittanut syyskuun loppua ja vahingossa kirjoittanut päivämääräksi 31.9., se ottaa oitis silmään. Ei sellaista ole eikä tule.

Sitä vastoin 30.2. on aivan oikea päivämäärä. Kuitenkin vain vuonna 1712. Ja vain Ruotsi-Suomessa. Sillä on syynsä.

Vielä keskiajan jälkeenkin noudatettu juliaaninen kalenteri jäi tuhannessa vuodessa kahdeksan päivää jälkeen. Vähitellen virhe alkoi olla huomattava. Varsinkaan säät ja maan kasvu eivät enää osuneet sen kanssa yksiin.

1600-luvulla koettiin parikin pahaa ”Laurin hallaa”. Vanhan ajanlaskun 10.8. on nykyinen 20.8., ja kun vuosisata oli muutenkin viileä, elokuun loppu oli jo riskialtista aikaa.

Ruotsissa aiottiin siirtyä vanhasta uuteen ajanlaskuun liu’uttamalla vuodesta 1700 vuoteen 1740. Tämän ajan maassa olisi ollut ikioma kalenterinsa.

Epäonnistuneesta ideasta onneksi luovuttiin ja jo toteutunut liuku peruttiin lisäämällä karkausvuoden 1712 helmikuuhun 30. päivä. Uusi kalenteri otettiin lopulta käyttöön kertarysäyksellä 1753.

Kristillisessä perinteessä tunnetaan kyllä myös joulukuun 32. päivä. Sillä ei kuitenkaan ole mitään tekemistä ajanlaskun kanssa. Siinä ei ole kysymys ajasta vaan iankaikkisuudesta.

Vastaavasti on puhuttu vuorokauden 25. tunnista tai viikon kahdeksannesta päivästä. Aika on juossut yli rajan ja juoksuttanut rajan tuolle puolen myös meidät.

Joulukuun 33. päivää ja sitä seuraavia ei kuitenkaan enää ole: iankaikkisuus ei ole sellaista ”ikuisuutta”, jossa aika jatkuisi äärettömiin. Aikojen lopussa aika on ihan loppu.

Johannes Damaskolaisen mukaan ”ylösnousemuksen jälkeen ei enää lasketa päivin ja öin, vaan silloin on yksi illaton päivä, jona vanhurskauden aurinko paistaa kirkkaasti vanhurskaille.”

Ikuisuuteen pitkästyisi, iankaikkisuuteen kaiketi ei.

 

 

Sivun ylälaidan kuva on Nousiaisten seurakunnan kirkonkirjoista. Oikealla sivulla, ennen merkintää ”maaliskuu”, on  Maria, joka on kastettu 30.2.1712.